Skip to content

Lähetä viestiä: make@makehair.fi

Ilmainen toimitus yli 100€ ostoksiin

BLOGI

KONSULENTTI ESITTÄYTYY JA KERTOO KOKEMUKSISTA

Edellisessä kirjoituksessa kerroin mahdollisuudesta saada konsulentti liikkeeseesi kertomaan asiakkaillesi sähkölaitteista, tässä haluan esitellä hänet, joten olkaa hyvä:

Olen Susanna, 35-vuotias hiusalanammattilainen vuodelta 2006. Urani hiustenparissa alkoi jo vuonna 2002 Kampaamo Virhosta, Oulussa jossa työskentelin harjoittelijana. Ensimmäisen oman parturi-kampaamo liikkeeni perustin 2008 yhtiökumppanini kanssa. 2013 oli aika siirtyä elämässä uusiin haasteisiin ja myin liikkeeni.

Opiskelin kaupallista alaa 2015 ja päädyinkin työskentelemään Henkel Finlandille, Schwarzkopf Professional Oulun tukkumyymälään asiakaspalvelu ja myynnintehtäviin. Toimin myös kyseisessä yrityksessä Pohjois-Suomen myyntiedustajana 2017 lokakuusta vuoteen 2020 tammikuun loppuun.

Make Hairilla aloitin toukokuussa 2020. Työtehtäviini kuuluu  yrityksen konsulenttiprojektin suunnittelua ja toteutusta yhdessä Markuksen kanssa.

Avaan teille hieman tätä konsulenttiprojektiamme. Tavoitteenamme on selvittää olisiko tässä uusi markkinointi ja myyntikanava Make Hairille. Kartoitamme myös alan opiskelijoiden vaihtoehtoja työllistyä myynti ja konsulentin työtehtäviin.

Takanamme on nyt kolme konsulenttipäivää.  Ensimmäinen päivä järjestettiin toukokuun lopussa, kun tiukemmat Korona-rajoitukset oli vielä voimassa. Päivää ei ollut mainostettu sen vuoksi,  koska ei haluttu turhan voimakasta asiakas virtaa liikkeeseen. Tärkeää oli pitää huoli asiakkaisen turvallisuudesta.  Mielessä oli pidettävä turvavälit ja kunnon hygieenisyys.

Kuitenkin päivä herätti paikalla olleiden asiakkaiden mielenkiintoa. He kertoivat omista hiustenlaittoa koskevista kokemuksista ja mielipidettäni oikeanlaisen laitteen hankintaa. Tapahtumaan suhtauduttiin hyvin poikkeusajasta huolimatta.

Rajoitusten hellittäessä järjestimme kesäkuun alussa heti toisen päivämme. Aiemman kokemuksen perusteella, mainostaminen oli todella tärkeässä roolissa.

Tällä kertaa yrittäjä, jonka liikkeessä olimme, mainosti tulevaa tapahtumaa omissa sosiaalisenmedian kanavissa. Fiilis lähteä tähän konsulenttipäivään oli aivan eri. Olo ei ollut enää niin varautunut ja varovainen. Asiakkaat olivat itsekin rennompia, kun Koronan aiheuttamat rajoitukset oli lieventyneet. Ihme kyllä näin vain yhden asiakkaan koko aikana käyttävän kasvosuojainta tai pyytämään sen käyttöä liikkeessä palvelun aikana. Kaupallistakin tulosta tuli. Erityisesti harjat ja hiusteenhoitotuotteet kävi kaupaksi vaikka varovaisuus vielä sähkölaitteiden hankinnassa oli vielä läsnä. Jopa miehet olivat kiinnostuneet sähkölaite tarjonnasta. Meidän kauttamme pystyy hankkimaan myös ammattikäyttöön soveltuvia parta- ja hiustrimmereitäkin.

Kolmannen tapahtumapäivän koittaessa olimme keränneet hyvää kokemusta. Toisessa tapahtumassa korostui se, että tärkeää oli, että asiakas saisi konkreettisen käyttökokemuksen tuotteeseen.  Tässä tapahtumassa uutta oli, että nyt asiakkaat olivat voineet ennakkoon varata ajan konsulentin opastukseen tai tulla paikan päälle asiakkaaksi ilman ajanvarausta.

Oli todella positiivista, että asiakkaita alkoikin tulemaan. Tapahtuma oli herättänyt kiinnostusta yrittäjän aktiivisen mainostamisen ansiosta.

Asiakkaat kertoivat omista hiustenhoito ja muotoilu rutiineista. Todella moni kertoi useista ”turhista” ostoistaan, jotka nyt koristavat kaapien kätköissä. He esittivät toiveita ja kuvia siitä millaisilta haluaisivat, että heidän hiuksensa näyttäisivät. Näiden pohjalta valikoitui oikeanlainen sähkölaite ja tuotteet asiakkaalle. Hiukset myös muotoiltiin toiveiden mukaisesti ja asiakas sai itsekin kokeilla uutta laitettaan ja selkeän opastuksen sen käyttöön ja puhdistukseen.

Päivä oli ihanan työntäyteinen.  Päällimmäisenä jäi mieleen asiakkaiden positiivinen vastaanotto ja että palvelu oli heille tarpeellinen.  He saivat ammattitasoisen laitteen, vaikka se olikin ehkä hintavampi kuin ehkä ostaessa vähittäistavarakaupasta mutta nyt he osaavat käyttää laitetta kuin ammattilaiset.

On ihanaa olla suunnittelemassa ja tekemässä yhdessä jotain uutta. Halu palvella kokonaisvaltaisesti alamme ammattilaisia ja heidän asiakkaitaan on suuri. Jokainen uusi konsulenttipäivä antaa meille tärkeää tietoa, kuinka me voimme olla hyvä yhteistyökumppani Sinulle. Yhdessä inspiroidumme ja kehitämme palveluita eteenpäin.

Kiitos kun olette mukana siinä!

Terveisin Susanna

69415357_375650943331204_4770838501186863104_n

Make Hair Oy on aloittanut liiketoimintansa heinäkuussa 2019. Samalla sovittiin liiketoimintakauppa Markku Niemimaa Oy:n kanssa. Make Hair Oy:n perustaja, Markus Schroderus on toiminut parturi- ja kampaamoalalla vuodesta 2002 alkaen kahdella suurella valmistajalla myyntiedustajana ja johtotehtävissä.

Y-Tunnus 3000856-4

© Make Hair Oy 2023